Hyvää alkanutta helmikuuta!

01.02.2023

Lomakausi vetelee viimeisiään ja nyt onkin hyvä hetki palata töiden ääreen muistutusten kera.

Uusien havujen ja ikivihreiden kasvien kevätsuojauksen ajankohta on taas käsillä.

Routa on tänä vuonna ohut tai jopa olematon Etelä-Suomessa eli täysin päinvastainen kuin viime vuonna. Kiitos siitä kuuluu leudolle ja lumiselle alkutalvelle tai oikeastaan sille, että lumi satoi ennen pakkasia. Pääsääntöisesti roudattoman maan kasveja ei tarvitse suojata, mutta parempi katsoa kuin katua. Talvi ei meinaan ihan vielä ole päättynyt, saati pakkasjaksot. Haittaa suojista ei ole tähän vuodenaikaan.

Lisää havujen kevätsuojauksesta täällä

Viime aikoina on satanut myös ihan kiitettävästi vettä, joka on saattanut jäätyä perennapenkkeihin tai kasvien tyville. Tämä puolestaan voi altistaa kasveja jääpoltteelle. Jääpolte estää kasvien hapensaannin ja pahimmillaan keväisten lämpötilojen noustessa, homehtuminen ja erilaiset sienitaudit ovat mahdollisia.

Jääpoltetta ei voi torjua, jos olosuhteet puutarhassa eivät ole kohdallaan, mutta jääkuoren rikkominen maan pinnasta voi auttaa hetkellisesti. Olosuhteita jääpoltetta ja maan jääkuorta vastaan voi muokata jonkin verran, esimerkiksi istuttamalla kasvit koholle, jolloin vesi valuu pois kasvien tyviltä.

Nurmikon jääpoltetta vastaan on hyvä tarkistella, jääkö vesi lammikoksi jollekin alueelle ja merkitä alueet, vaikka kepillä. Keväällä voi tehdä tarvittavia maantäyttöjä ja paikkauksia, kun maa on sula.

Pian on myös kylvöjen aika. Oletko jo miettinyt, mitä kasvattaisit tänä vuonna vai oletko jo laittanut ensimmäiset siemenet tulemaan? Tällä hetkellä kylvöt kannattaa tehdä esimerkiksi chileille ja paprikoille, muille sitten vähän myöhemmin.