

Gartipi
Gartipi on vuonna 2017 perustettu puutarha-alan yritys. Toimialue on pääsääntöisesti: Sipoo, Vantaa, Helsinki, Tuusula, Kerava, Järvenpää, Porvoo, Askola, Pornainen, Etelä-Mäntsälä.
Toiminta koostuu erilaisista ja erikokoisista puutarhaan ja viherrakentamiseen liittyvistä töistä. Palveluihin kuuluu niin kokonaisvaltaiset piharakentamiset, kivityöt, istutukset, puutarhan ylläpito- ja hoitotyöt, koriste- ja hedelmäpuiden leikkaukset sekä talviaikaan pihasuunnittelut.
Rytmitämme vuoden koostumaan suuremmista piharemonteista, mutta kuitenkin niin, että aikaa jää myös pienempiin puutarhan ylläpitotöihin sekä uusille että vanhoille asiakkaillemme, kuten nurmikoiden leikkaukset, kitkentätyöt ja pihan siivoukset.
Kokoluokaltaan yritys on pieni. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yritys on alttiimpi ulkoisille vaikutuksille, mutta toisaalta pihaanne hoitaa aina samat henkilöt. Meillä on myös palkattua työvoimaa sekä välillä turvaudumme myös aliurakoitsijoihin. Suunnittelusta tarjouslaskentaan sekä toteutuksesta pihan hoitoon, ilman turhia välikäsiä ja byrokratiaa.
Yrittäjä
Yrittäjänä toimii koulutettu Viheraluemestari Tiia Linna. 15 vuoden puutarha-alan kokemukseen mahtuu kaikenlaisia työmaita, pienistä suuriin.
Laaja koulutuspohja takaa ymmärryksen ruohonjuuritasolta suuriin projekteihin.
- Puutarhurin perustutkinto
- Viheraluerakentajan ammattitutkinto
- Viheraluemestarin erikoisammattitutkinto
Lisäksi vankka ja monipuolinen kokemus erilaisista ympäristöistä antaa laajaa näkemystä, niin piharakentamisen suhteen, kuin puutarhan ylläpitotöihin.
- Kokemus kunnan katutekniikan parissa tuo ymmärrystä kaupunkirakentamiseen ja mm. hulevesiasioihin
- Seurakunnilta opittua on siivouksen ja säntillisen hoitamisen tai hoitamattomuuden vaikutukset
- Kiinteistöhuollon puolelta saatu kokemusta taloyhtiöiden ja suurien asukaskeskittymien haasteista, mm. lumen kasaukseen ja pihan toimintakunnon säilyttämiseen
- Erilaiset viherrakennuskohteet ja puutarhanhoito vaihtelevissa yksityispihoissa tuovat ymmärrystä laajoihin kokonaisuuksiin ja yksityiskohtien merkitykseen.
- Omakotitalossa asuvana osaa arvostaa puutarhan helppohoitoisuutta ja käytännöllisyyttä.
Kokemus ja koulutus luo hyvän pohjan yritykselle. Henkilökohtaiset ja joskus jopa erikoisetkin mielenkiinnon kohteet tukevat tätä pakettia hyvin. Pohjavesi- ja maaperäkarttojen tutkiminen, kiinnostus permakulttuuriin ja dynaamisiin istutuksiin sekä erilaisten biotooppien ymmärrys ja hyödyntäminen on paitsi muodikasta, mutta myös hyödyllistä ja kivaa. Puutarha-ala muuttuu jatkuvasti ja siksi onkin tärkeää, että meillä on ne viimeisimmät työtavat, kasvit ja jopa trenditkin hallussa.
Puutarhan puolella
Gartipi on perustettu yrittäjän tarpeeseen tuottaa palveluita laadukkaasti ja suurella sydämellä.
Meille on tärkeää suunnitella, toteuttaa ja hoitaa pihoja asiakkaan toiveiden mukaan. Huomioimme asiakkaan taidot ja kiinnostuksen puutarhanhoitoon sekä ylipäätään pihan mahdollisuudet. Velvollisuutemme on kertoa, jos jokin asia ei toimi tai jos toimiva ratkaisu saavutetaan pienemmilläkin muutoksilla. Tyylimme on ajaton, klassinen ja käytännöllinen. Pihaa rakennettaessa pyrimme siihen, että pihan tyyli sopii niin itse asuinrakennukseen, kuin kuvastamaan asiakastakin. Lähtökohtaisesti pihaa ei aina tarvitse muuttaa ja rakentaa kokonaan uudelleen, vaan pyrimme löytämään ratkaisuja, joissa jotain saadaan säästettyäkin ja puututaan ongelmakohtiin. Jos piha pitää kuitenkin pistää kokonaan uuteen uskoon, sekin onnistuu meiltä vaivatta.
Arvojamme
Panostamme estetiikkaan, toiminnallisuuteen, kestäviin ratkaisuihin sekä tietysti kasvien ja luonnon hyvinvointiin. Näitä asioita tuemme esimerkiksi varmistamalla laadukkaiden materiaalien käytön sekä suosimalla suomalaisia ja kestävästi tuotettuja tuotteita. Sujautamme suunnitelmiin mehiläis- ja perhoskasveja sekä huolehdimme puutarhan monipuolisuudesta myös pieneliötasolla.
Olemme glyfosaatti-vapaa yritys eli käytämme rikkakasvien torjuntaan ainoastaan luonnonmukaisia torjuntakeinoja, joko mekaanista kitkentää tai Eco Weedkiller kuumavesilaitetta. Toimimme näin, jotta pihat ja puutarhat ennen kaikkea voivat hyvin, mutta myös kestävästi.
Sitoudumme noudattamaan yleisiä laatuvaatimuksia sekä läpinäkyvää toimintatapaa. Kuulumme Vastuu Groupiin (ent. Tilaajavastuu) ja olemme täten Luotettava Kumppani! (Mikä on Vastuu Group? Lisätietoa täältä).
Toimintamme on vakuutettua.
Yhteistyöt
Toimimme yhteistyössä pääsääntöisesti muutamien hyväksi havaittujen ja luotettavien eri ammattilaisten, materiaalitoimittajien ja kuljetusliikkeiden kanssa. Näin varmistamme sen, että voimme hoitaa pihanne kokonaisvaltaisesti sekä laadukkaasti. Kun yhteistyö eri alojen ammattilaisten kanssa onnistuu luontevasti ja joustavasti, siitä hyötyvät kaikki. Myös sinä asiakkaana.
Yhteistyökumppaneitamme:
- Puu- ja komposiittiterassit: Terassisepät Oy
- Haastavimmatkin puunkaadot ja kantojyrsintä: Protimber Oy
- Puuvartiset kasvit: Maisematukku Oy
- Perennat ja heinät: Talman Lehtopuutarha Oy
- Kivituotteet: Kivikopla Oy
- Mullat ja kuorikatteet: Torpan Piha / Hyvinkään Tieluiska Oy
- Suurkoneet: JAP Nordic Oy
- Siirtonurmikot: Siirtonurmikkotuotanto Viitanen Oy

Meiltä löytyy pitkin vuotta ylijäämämateriaaleja, kuten multaa tai kivituhkaa. Joskus saattaa ylimääräiseksi jäädä myös betonikiviä, laattoja tai kasveja. Näistä yleensä ilmoitamme Facebookissamme. Kaatopaikkareissun sijaan, meistä olisi mukavaa, jos nämä löytäisivät kierrätettynä uuden kodin.