Pihatöitä ja piharakentamista myydään jo nyt
Tuntuu hassulta, että lumen keskellä katse on jo tulevassa vuodessa. Mutta näin se meillä puutarhureilla menee, talvella levätään ja mietitään seuraavan vuoden projekteja sekä aikataulutetaan niitä.
Kevään ensimmäiset ajat menevät usein niille asiakkaille, jotka ottavat jo syksyllä tai vuoden vaihteen jälkeen yhteyttä. Sen jälkeen tulevat ne, jotka havahtuvat kevätauringon paisteeseen näihin aikoihin. Ja lopuille ei välttämättä jääkään enää aikoja. Kevät ja alkukesä myydään yleensä jo hyvissä ajoin loppuun. Siihen vaikuttaa myös päättäjäisten ja lakkiaisten aikainen ajankohta, johon piha monesti halutaan kuntoon.
Hyvä perussääntö on, että jos haluat teettää keväälle töitä, ota yhteyttä jo talvella. Jos haluat kesälle tai syksylle ajan, ota yhteyttä keväällä tai kesällä. Mitä isompi projekti, sitä aiemmin kannattaa ottaa yhteyttä.
Mikäli haluat teettää pihallesi remonttia tai kunnostusta, nyt on aika ottaa yhteyttä viherrakentajaan tai puutarhuriin.