Gartipi täyttää 5 vuotta!
Mistä kaikki alkoi?
Ajatuksen omasta yrityksestä olin saanut jo aiemmin, monen monta vuotta sitten. Ensimmäinen liiketoimintasuunnitelmakin on jo vuodelta 2012. Halusin kuitenkin vielä enemmän kokemusta ja näkemystä, mutta ennen kaikkea uskallusta ennen "hyppyä tuntemattomaan" eli yrittäjyyteen.
Toinen liiketoimintasuunnitelma, tuo 28-sivuinen pläjäys, syntyi vuonna 2016 ja olosuhteet mahdollistivat vihdoin yrityksen perustamisen vuotta myöhemmin 10.10.2017.
Voisin sanoa, että yrityksen alkutaival olisi ollut kivikkoinen tai hankala, mutta eipäs ollutkaan. Yritys sai hyvällä tuurilla, reilulla yhteistyöllä ja kovalla uurastuksella heti tuulta alleen. Pääsin antamaan parastani ja olemaan parhaimmillani. Pala palalta, Gartipi on muotoutunut tähän pisteeseen, jossa nyt ollaan.
Viimeisestä palkollisen lopputilistä ostin kitkentävälineet ja ensimmäisestä omasta työkeikasta sain ostettua jo moskan, vatupassin ja kottikärryt. Nuo hyvät kottikärryt kulkee matkassa vieläkin. Ja ne ensimmäiset vakioasiakkaat, nekin kulkevat vielä matkassani.
Alusta saakka on ollut selvää, etten halua toimia kasvuyrityksenä, joka kurottelee tähtiin ja haalii niin paljon keikkoja, että työnlaatu kärsii. Tavoitteena on vaan pitää asiat simppelinä ja käytännönläheisenä. Minun ja sitä kautta yritykseni arvot eivät saa unohtua. "Tietoa meistä"- sivulla on muutamia yritykseni arvoja listattuna, kuten toiminnallisuus ja luonnonläheisyys. Henkilönä voisin lisätä vielä suoraselkäisyyden ja rehellisyyden. Nämä korostuvat, jos asiat ei menekään putkeen. Näitä arvostan itse ja näitä pyrin vaalimaan tulevaisuudessakin. Haluan tehdä tätä omaa juttuani sillä intohimolla ja palolla, joka minulla on puutarha-alaa tai kasveja kohtaan. Fiilistelen ja hypistelen lehtiä, tuoksutan kukkia, ihailen kivien kerrostumia, niin että vau! Työn pitää olla hauskaa, jolloin se myös palkitsee.
Tähän mennessä, kaikki Gartipin asiat ovat kulkeneet minun kauttani. Yhteydenotot, katselmukset, tarjouslaskenta, kilpailutukset, pihasuunnittelut, viherrakentaminen, neuvontakäynnit ja tottakai puutarhanhoitokin. Pitkää päiväähän se tarkoittaa ja joskus massiivisen pitkiä vastausaikoja tai unohtuneita käyntejä. Sellaista se nyt on, se yrittäjän elämä. Aina on varaa parantaa ja oppia, mutta on ollut pakko opetella myös olemaan armollinen.
Tämän viiden vuoden aikana on tullut tehtyä huikeita viherrakennuskohteita ja vaalittu upeita puutarhoja. On löytynyt myös uskallusta henkilöstön palkkaukseen aliurakoitsijoiden sijasta. Olkoon seuraavat viisi vuotta yhtä ikimuistoisia ja opettavaisia.
Kiitokset ansaitsevat yhteistyökumppanit, uudet ja vanhat asiakkaat, mutta myös oma peilikuvani ja kotijoukot. Go Gartipi!
Jotta ei mene ihan hattaraksi, alla muutama "Fun Fact" tästä yrittäjästä:
- Kuuntelen pääasiallisesti Rock- ja Heavy Metal -musiikkia, mutta eipä Albinoni adagio ole myöskään tuntematon.
- Katson paljon dokumentteja ja asiaohjelmia, mutta tunnustaudun myös Emmerdale -faniksi!
- Rakastan taulukoita, listoja ja luovaa ideointia.
- Olen paasaaja niissä asioissa, jotka koen tärkeiksi.
- Nukun usein nojatuolissa.
- Minulla on lehmänhermot ja piiiitkä pinna, mutta kun koen itseni loukatuksi tai minulle valehdellaan, en anna anteeksi ikinä.
- Nauran omille vitseilleni ja huumorini on varsin erikoista.
- Olen kahvin suurkuluttaja.
Ihanaa syksyä!
~ Tiia