Mitä kuuluu puutarhurille?

29.07.2025

"Voisiko kevätleikkaukset aloittaa?" kysyi puutarhuri tämän vuoden helmikuussa ja sitten katosi. Hups! Nythän on jo heinäkuun loppu!

Viherpalsta-blogi on aina vähän ollut sellainen paikka, johon kirjoitan jos on aikaa tai joku aihe polttelee niin paljon ja pitkästi rönsyillen, ettei se oikein someen sovi. Kyllä täältä vinkkejäkin löytyy, mutta säännöllisyyttä ei. Blogi on ollut käytössä aina sieltä yrityksen alusta saakka, vuodesta 2017. Joskus se on ollut poissakin, kun koin painetta siitä, etten kirjoita tarpeeksi usein. Sitten myöhemmin totesin, että samapa tuo, tämä on mun tyyli.

Kuten mainittua, edellinen teksti on helmikuulta. Helmikuu on sellainen ajankohta, kun yleensä palailen talvilomalta pää täynnä ideoita, mutta vielä ei kauheasti tuolla puutarhan puolella pysty tekemään. Jotain on kuitenkin tarve tehdä. Tällä hetkellä, tunne on vähän sama. On meinaan hellettä piisannut sen verran (sen hurjat kaksi viikkoa), ettei omalla kohdallani kahdeksan tai seitsemänkään tunnin työpäivä ole ollut mahdollinen. Olen joskus vitsaillutkin siitä, että mulla on varmaan termostaatti rikki, kun lämmönsieto on aika huono.

Mun palveluihin on kuulunut myös tämä ihana "Puutarhurin päivä", jossa normaalia tuntihintaa halvempaan kiinteään hintaan, saat puutarhurin ahkeroimaan pihallesi seitsemäksi tunniksi (350 € / 7 h).  Halvempi hinta on siis kiitos siitä, että saan työpäiväni viettää yhdessä paikassa, enkä vaikka kolmessa tai neljässä eri paikassa. :) Nyt on ikävästi pitänyt pari tällaista päivää siirtää, juurikin helteen takia. Ei vissiin kukaan halua puutarhuria tuupertumaan pihalleen, saati että puutarhuri itse sitä haluaisi. Iltapalaksi olisi ollut myös tarjolla mehukasta päänsärkyä, ei kiitos. Näitä voipi tilata sitten taas, kun säät vähän paranee (tai jonkun muun mielestä huononee). Ikävä on alkuvuoden sateita ja viileitä säitä, vaikka niissäkin omat ongelmansa on / oli.

Suunnitelmani pohjalta tehty, toukokuussa valmistunut, siirtolapuutarhamökin piha. Hyvin olivat kasvit kasvaneet kahdessa kuukaudessa.
Suunnitelmani pohjalta tehty, toukokuussa valmistunut, siirtolapuutarhamökin piha. Hyvin olivat kasvit kasvaneet kahdessa kuukaudessa.

Alkuvuosi on aina kiireisin, sanotaan huhtikuusta kesäkuun loppuun. Nämä tämän ajankohdan työt, yleensä aikataulutetaan kalenteriin jo hyvissä ajoin, osa jo syksyllä ja osa silloin helmikuussa. Säännölliset vakioasiakkaiden ajat lyön kalenteriin ihan ensimmäisinä. Loput sitten kevään mittaan. 

Heinäkuu on monelle lomakuukausi, mutta tyypillisesti tämä ei koske puutarhureita. Töitä paiskitaan, mutta ehkä vähän rennommalla otteella kuin alkukausi. No okei, pidin itsekin pari päivää lomaa viime viikolla. :) 

Syksyn työt hakevat omaa aikatauluaan ja tässä vaiheessa voisi jo sanoa, että varauskalenteri näyttäisi vapaita aikoja syyskuun lopulle tai lokakuun alkuun. Lokakuu on muuten tosi hyvä aika istuttaa kasveja, pääsee niin helpolla kastelun kanssa. En istuttaisi suuria määriä tuija-aitoja enää tuolloin, mutta melkeinpä mitä tahansa muuta. Tuohon aikaan aloitan taas pihasuunnitelmat, kun pahimmat ulkotyökiireet helpottavat, mutta tilata kannattaa jo nyt.